On varmasti ihan yleisesti tiedossa, että lapsen ”jakaminen” eron jälkeen voi mennä rumaksi. Lasta ei voi halkaista kahtia, eikä lasta ole helppo ajallisestikaan jakaa tasan puoliksi. Varsinkaan jos kotien välillä on hieman reilummin matkaa, tai jos koulu ja harrastukset ovat radikaalisti lähempänä toisen vanhemman kotia. Tämä on meidän perheelle käynyt tuskallisen selväksi.
Kun mieheni erosi NarsistiÄidistä 2009 alkuvuodesta, he sopivat lapsen asumisen/tapaamisten menevän 50/50. Asiasta ei aluksi tehty virallista sopimusta. Ei käyty lastenvalvojalla asiaa ihmettelemässä, vaan homma hoitui jotenkuten nätisti: sopimalla, joustamalla, vaihtamalla, järjestämällä. Lapsi jäi äidin kanssa asumaan perheen yhteiseen kotiin ja isä muutti muualle. Äidillä oli paljon työkiireitä, äkillisiä menoja, joiden ilmaantuessa hän soitti isälle ja isä haki lapsen aina luokseen. Isän kaikki tulot menivät äidin ja lapsen käyttöön, sekä talon kuluihin, koska isä itse asui tuohon aikaan kuluvapaasti. Näin elettiin vuoden verran, kunnes avioero astui voimaan ja talo laitettiin myyntiin. Silloin myös äiti keksi omat ”oikeutensa”. Pikkuhiljaa äiti alkoi vaatimaan lasta enemmän itselleen.
Kun tapasin mieheni vuonna 2010 loppuvuodesta, hänen tyttärensä oli vielä aktiivisesti osa hänen arkista elämäänsä. He tapasivat viikottain. Myös pitkiä aikoja kerrallaan. Joskus tapaaminen oli yhden päivän mittainen, useimmiten kahdesta neljään päivää. Tapaamiset olivat epämääräisiä ja vaihtelevia – äidin työkiireiden mukaisesti. Äidille tämä oli epäilemättä erittäin kätevä järjestelmä. Hän saattoi määrätä lapsen olemiset oman mielensä mukaan. Kun hänellä ei ollut töitä, hän oli lapsen kanssa eikä lapsi tavannut isäänsä minimiä (viikonlopputapaamiset + yksi arkitapaaminen) enempää. Kun äidille tuli työkeikkoja, lapsi pääsi viettämään ”extra”-aikaa isänsä kanssa.
Tämä kätevä järjestelmä lakkasi toimimasta kun äiti ei eräänä kertana saanutkaan tahtoaan läpi lapsen kuljettamisesta. Elimme tuohon aikaan mieheni kanssa niin sanottua kuherruskuukausiaikaa. Tällä tarkoitan sitä, että olimme vastarakastuneita pienen vauvan vanhempia. Olimme onnesta soikeina. Ei meitä kiinnostanut vääntää NarsistiÄidin kanssa jokaisesta tapaamispäivästä, kellonajoista tai kuka hakee ja mistä hakee. Me suostuimme kaikkiin hänen ehdotuksiinsa, koska siten asiat sujuivat leppoisasti. Lapsi sai olla meillä paljon, joskin vaihtelevasti. Saatoimme viedä hänet äidille tapaamisen päättyessä (vaikka äidin olisi ollut määrä hakea meiltä), koska meillä sattui olemaan muutenkin menoa samaan suuntaan. Kaikki sujui mukavasti, elämämme oli huoletonta. Kunnes eräänä päivänä emme omilta kiireiltämme ehtineetkään viemään lasta äidille vaikka äiti olisi toivonut. Äiti haki lapsen meiltä, ja teetti meistä lastensuojeluilmoituksen.
Siitä se sitten lähti.
Selvitimme lastensuojeluasian ilman sen kummempia ongelmia. Lastensuojeluntarvetta ei havaittu, tietenkään. Äiti teki meistä myöhemmin myös toisen lastensuojeluilmoituksen – siksi että emme isänpäivän iltana vieneetkään lasta hänelle vaikka hän olisi halunnut. Hän oli aikaisemmin sanonut isänpäivän yöpymisen sopivan, mutta vain sillä ehdolla että emme sitten saisi lasta seuraavalla viikolla ollenkaan. No, emme suostuneet tähän, mutta eipä lasta meille kuitenkaan seuraavalla viikolla saatu. Tällaista tämä on nyt ollut viimeiset kaksi vuotta.
Vuoden 2012 lopussa otimme yhteyttä asianajajaan tapaamissopimuksen selventämiseksi. Samaan aikaan mieheni yritti vielä yhtenä keinona sopia asioista NarsistiÄidin kanssa perheneuvolassa. NarsistiÄiti ei halunnut sopia niin perheneuvolassa kuin asianajajien välitykselläkään, vaan haastoi mieheni muitta mutkitta oikeuteen ja päätti samaan syssyyn muuttaa Helsinkiin, jotta isä ei varmasti saisi laajennettuja tapaamisia. Tapaamissopimus saatiin oikeudessa lopulta kuitenkin ”sovittua” siten, että lapsi muuttaa äidin kanssa Helsinkiin ja käy isällä vuoroviikonloput ja puolet kaikista koulun loma-ajoista. Äiti olisi tietenkin halunnut, että isä hoitaa lapsen kaikki kuljetukset, maksaa maksimielatukset + osallistuu lisäksi lapsen harrastukuluihin (harrastukset äiti sai tietysti päättää isältä sen kummemmin kysymättä). Siihen päälle äiti vielä oletti, että hänellä säilyy jonkinlainen ilmoitusoikeus jopa sopimuksen mukaisista isän tapaamispäivien aikatauluista. Hän oletti esimerkiksi, että mikäli hänellä tulee jokin meno, lomareissu tai vastaava joka menee isän tapaamisen päälle, että hän voi huoletta vaan ilmoittaa tapaamisen jäävän sillä kertaa väliin. Tai että hän voisi noutaa lapsen isältä pari tuntia sopimuksen mukaista aikaisemmin, mikäli se sopisi hänen aikatauluihin paremmin. En ikinä unohta tuota tunnetta, kun tuomari mukaan lukien kaikki salissa hiljenevät ja katsovat tuota naista kun juuri pieraissutta lehmää. Ja kun tuomari totesi: ”No ei se kyllä nyt aivan noin mene, kyllä sinun tulee järjestää lomasi niin että ne eivät mene isän tapaamisten päälle, tai muuten sopia tapaamisen siirrosta mikäli se isälle käy.” Ja NarsistiÄidin ilme, oi, niin kullanarvoinen hetki elämässäni. Tuota hetkeä vaalin muistoissani kun yhä vieläkin taistelemme tuon ihmisen käsittämättömiä näkemyksiä ja olettamuksia vastaan.
Nykyinen sopimuksemme on kirjoitettu vain isän tapaamiset huomioiden. Sopimuksessa ei ole merkintää jossa äidille todettaisiin oikeus samoihin loma-aikoihin. Äidille kuitenkin jää lomista puolet vaikkei hänelle olekaan todettu erikseen loma-oikeuksia. Puolet lomista ei näemmä hänelle kuitenkaan riitä, sillä hänen näkemyksensä mukaan hänen tulee saada samat lomat kuin isän, siten että isän tapaamiset jäävät kyseisiltä ajoilta väliin. Eli hänen pitäisi saada lomillakin vähän enemmäin kuin isän. NarsistiÄiti on jo rikkonut sopimusta oletuksellaan oikeudestaan samoihin lomiin. Hän on keskustelun tasolla myöntänyt virheensä, ja peräti luvannut korvata isältä väliin jääneet tapaamiset. Sittemmin hän on kirjallisesti kieltänyt virheen tapahtuneen, eikä ole enää ottanut kantaa väliin jääneiden tapaamisten korvauksiin. Hänen asianajajaansa ei ole kiinnostanut alkuvuodesta asti esitetyistä kyselyistä ja yhteydenottoyrityksistä huolimatta ottaa minkäänlaista kantaa äidin sopimusrikkomuksiin. Nyt kun äiti on keksinyt vetää haluamisensa taas käräjille, on asianajaja skarppina vaatimassa kaikenlaista täysin kohtuutonta, ja myös nykyisen sopimuksen vastaista. Ei suostu ottamaan huomioon mitään ennakkotapauksia tai selviä lakikirjan kohtia. Siinä on kyllä asiakas löytänyt kaltaisensa edustajan. Väkisinkin paistaa läpi rahanahneus. Ei mitään väliä mikä olisi kohtuullista tai reilua tai että asian voisi hyvin helposti vain sopia, kun vähän yhteistyökykyä löytyisi. Äidin tavoin hänen asianajajansa vaatii suostumista heidän vaatimuksiinsa, tai sitten lähdetään käräjille taas. Eikä vaatimuksille edes ole laillista pohjaa tai muutenkaan perusteita. Käsittämätöntä.
Olemme jopa tarjonneet äidille täysin samoja loma-aikoja kuin mitä isä sopimuksen mukaan saa, siten että viikonlopputapaamisemme siirrettäisiin pois äidin haluamien lomien alta muiden lomiemme yhteyteen. Mutta se ei äidille riitä, koska hän haluaa aina vähän enemmän. Hänellä on näet oikeus siihen. Hän repii jotain sairasta mielihyvää siitä, että saa isältä jonkun tapaamisen pois. Onpahan ilmeisesti viimeisenä nyt keksinyt hakea yksinhuoltajuuttakin, kun ei saa tahtoaan läpi. Ei ymmärrä, että lapsella on oikeus tavata isäänsä vaikka isällä ei huoltajuutta olisikaan. Saa nähdä kuinka tuimasti tuomari NarsistiÄitiä tällä kertaa oikeudessa silmäilee. Kohtuuttomat ja perusteettomat vaatimukset tuskin tälläkään kertaa häntä kovin pitkälle vievät. NarsistiÄidille vaan kun ei mikään riitä.
Huomioikaamme tähän loppuun vielä, että lapsi, Neiti-S on toistuvasti esittänyt toiveen olla isän luona enemmän ja pidempiä aikoja. Hän on ilmoittanut mm. haluavansa viettää koko joululomansa meillä. Samoin hän on puhunut kesälomasta, että haluaisi viettää suurimman osan siitäkin meillä. Hän on ollut pettynyt siihen, ettei kouluaikoina pääse useammin meille. Ennen Helsinkiin muuttoa hänen äitinsä vakuutti hänelle, että mikäli hän suostuu muuttamaan äidin kanssa (puhetta tuolloin oli myös isän luokse muutosta), hän pääsee myös käymään isän luona useammin/enemmän. Itse yritimme jo tuolloin hienovaraisesti kertoa, että eihän se ole mitenkään mahdollista. Vaikka Neiti-S:ää on kaikin tavoin yritetty suojella ja pitää erossa äidin ja isän riidoista, on hän väkisinkin alkanut ymmärtää asioita itse. Hän on vähitellen päässyt jyvälle siitä, että hänen äitinsä ei haluaisi hänen viettävän meillä kovin paljon aikaa. Ja myös siitä, että hänen äitinsä ei suostu kauheasti asioista isän kanssa keskustelemaan tai sopimaan. Välillä käy sääliksi tuota pientä ihanaa tyttöä. Onneksemme hän kuitenkin jaksaa suhtautua asioihin positiivisesti ja omalla ihanalla olemuksellaan tsempata meitä jaksamaan taistossa NarsistiÄitiä vastaan. Ilman häntä emme olisi nyt tässä. Hän on ehdottomasti tämän kaiken arvoinen.