Yleinen

Kyllä isä(kin) osaa

30.06.2014, Ane

En ole tilannut elämäni aikana yhtäkään lehteä kotiin. Naistenlehdistä en ole koskaan juurikaan pitänyt, mitä nyt joskus silmäillyt läpi työpaikan kahvihuoneessa. Jonkun tiede-lehden pariin olen saattanut jumittua pidemmäksikin aikaa, mutta en niistäkään en ole onnistunut tekemään pidempiaikaista tuttavuutta. Hiljattain kuitenkin sain kälyltäni pinon vanhoja perhe-lehtiä, ja onnistuin niistä useamman lukemaankin. Lehtiä selaillessa huomasin, että eräs …

Lue kokonaan

Yleinen

Kun puolet ei riitä

09.05.2014, Ane

On varmasti ihan yleisesti tiedossa, että lapsen ”jakaminen” eron jälkeen voi mennä rumaksi. Lasta ei voi halkaista kahtia, eikä lasta ole helppo ajallisestikaan jakaa tasan puoliksi. Varsinkaan jos kotien välillä on hieman reilummin matkaa, tai jos koulu ja harrastukset ovat radikaalisti lähempänä toisen vanhemman kotia. Tämä on meidän perheelle käynyt tuskallisen selväksi. Kun mieheni erosi …

Lue kokonaan

Yleinen

Lomalla

25.08.2013, Ane

Vauvat ovat tylsiä. Siis ne ihan pienet, alle 3kk ikäiset. Ne eivät oikeastaan tee yhtään mitään, möllöttävät vain. No välillä huutavat, sitten syövät, kakkaavat, mutta lopulta taas möllöttävät. Ne tuijottavat silmät pyöreinä ympäröivää maailmaa, ymmärtämättä siitä yhtään mitään. Pahimmillaan niillä on vielä koliikki. No, mutta sellaisesta ei itselläni ole kokemusta, onneksi. Ovathan vauvat tietysti hirveän …

Lue kokonaan

Yleinen

Hei maailma!

23.06.2013, Ane

Tervetuloa! Tämä on ensimmäinen blogimerkintäsi. Muokkaa tai poista tämä, ja aloita kirjoittaminen!

Lue kokonaan